30.6.2011

37+0

Viikko 38

Äidin keho


Olo alkaa olla jo aika tukala kookkaan vatsan kanssa. Liikkua voi voinnin mukaan. Seuraile sikiön liikkeitä. Jos sikiö vähentää selvästi liikkumista, eikä supistuksia vielä tunnu, hakeudu neuvolaan ylimääräiselle tarkistuskäynnille.

Univaikeuksia?

Kun lapsen pää tai takapuoli on kiinnittynyt paikoilleen, on usein helpompaa hengittää. Alavatsassa on kuitenkin yhä enemmän painoa. Voit tuntea pistelyä, kun lapsen pää painautuu lantionpohjaasi.

On todella vaikeaa löytää hyvää nukkuma-asentoa. On suoraan sanoen vaikea löytää minkäänlaista hyvää makuu-, istuma- tai seisoma-asentoa. Kohta kaikki on kuitenkin ohitse.

Yritä olla kiusaantumatta, jos sinulta kysytään, onko raskautesi yliaikainen, koska olet niin iso ("Kiitos vain. Tulipas tuosta hyvä mieli!"). Älä myöskään hermostu, jos sinulta kysytään, miksi et ole vielä synnyttänyt ("No, mistäpä minä sen tietäisin?"). Jätä tuollaiset puheet huomiotta. Järjestä tekemistä joka päivälle, jos sinulla vain on voimia. Käy vaikka elokuvissa, tai ehkä sinua piristää ripsien ja kulmien kestovärjäys, tai kampaajalla käynti. Käy kävelylenkillä, tapaa ystäviä ja nauti viimeisistä rauhallisista päivistä.



Lapsi


Sikiö painaa noin 3200 g. Pituus on noin 48 cm. Sikiö alkaa olla kypsä syntymään. Hengitysjärjestelmäkin on kypsynyt kohdun ulkoisen elämän vaatimuksiin.

Lapsi on täysiaikainen.

Useiden viikkojen ajan lapsen elinten toiminnot ovat pikemminkin tehostuneet. Elinten rakenteet ovat olleet kunnossa jo jonkin aikaa. Lapsen aivot ja hermosto toimivat joka päivä paremmin, mutta niiden kehitys jatkuu koko lapsuuden ajan ja jopa myöhäisteini-ikään saakka.

Lasta pidetään nyt täysiaikaisena. Milloin synnytyksen aika sitten on? Lapsi päättää, milloin on aika syntyä.

Tutkimuksen mukaan kohdussa vietetty aika on ohjelmoitu geeneihin. Lapsi on perinyt nuo geenit sinulta ja isältään. Et voi muuta kuin odottaa.


Ongelmat/huomiot


Raskaus on täysi viikolla 38+0. Raskauden keston biologinen vaihtelu on suuri ja siksi normaali raskauden kesto on 38+0-42+0 viikkoa. Synnytys voi käynnistyä supistuksilla tai lapsivedenmenolla, jota yleensä seuraa muutaman tunnin -vuorokauden viiveellä supistukset. Synnytys katsotaan käynnistyneeksi, kun supistukset tulevat säännöllisesti ja tihenevästi alle 10 min välein.




23.6.2011

36+0

Viikko 37


Äidin keho

Aika nauttia paljon hiilihydraatteja.

Supistuksia voi tuntua enenevästi. 
 Sinulla on todennäköisesti yhä useammin yhä vahvempia supistuksia. Ei ole kuitenkaan syytä huoleen. Muista kuitenkin syödä paljon hiilihydraatteja, kuten pastaa ja leipää.

Kun synnytys alkaa, kulutat noin 500 kaloria tunnissa. Synnytys vastaa maratonin juoksemista, joten siihen on hyvä valmistautua. Lepää paljon, syö hyvin ja nauti paljon hiilihydraatteja, niin selviydyt synnytyksestä paremmin.



Lapsi

Sikiö painaa noin 3000 g. Pituus on noin 47 cm.
Suuremmaksi ja suuremmaksi
Lapsi kerää nyt ravintoa synnytystä varten. Hän vetää lapsivettä keuhkoihin ja painaa sitä ulos uudestaan ja uudestaan. Viimeiset lapsivedet työntyvät ulos synnytyksen aikana.




Masukuvaa





22.6.2011

Hoitopöytä

Joo siis.. Meidän ei ollut tarkoitus hommata hoitopöytää, mutta kun ilmaiseksi kerta sai. niin mikäs siinä! Anoppi sen tänne meille toi, eikä ollut mitään hajua minkälainen pöytä on kyseessä.. Hoitopöytä on siis hivenen vanhanaikanen, mutta eiköhän tuo asiansa aja.
Mukava pukuhuonees kuivailla ja pukea vauva kylvyn jälkeen siinä.. Toki en ala kantamaan pöydän laatikoihin mitään vaatteita, koska ne on jo hyväs järjestykses vauvan omassa vaate kaapissa. Mutta joo, eiköhän tuota pöytää tuu jonkunverran edes käytettyä, tuo on tuommonen "pesupiste."


Kuvaa hoitopöydästä:





Laitoin hoitopöydän laatikkoihin kylpypyyhkeitä, vauvan pesunesteitä, kylpymittarin, vaippoja muutaman, pyllypyyhkeitä ja noi kengät ei kuulu tuonne, sinne ne jäi kun laitoin pois tieltäni ku siivoskelin. :)


Se siitä aiheesta, teen jokupäivä sen postauksen sairaalakassista.. Täytyy se nyt jo pikkuhiljaa muutenkin laittaa kokonaan valmiiksi, sillä ei sitä tiedä koska lähtö tulee!
Huomenna palaillaan taas, sillä silloin tulee lisää raskausviikkoja..

21.6.2011

Lääkärineuvolassa

Raskausviikkoja 35+5 ja lääkärineuvola oli tänään.


Painonmuutos/viikko: 1.167g
Turvotus: -
RR: 104/68
Pissa: puhdas
Hemoglobiini: ei mitattu, koska viimeksi oli hyvä.
Sf mitta: 33-34
Tarjonta: rt
Sydämen syke: 140+
Liikkeet: ++

Kohdunsuun tilannetta: pehmeä, lyhentynyt ja pituutta 1,5cm.
Neuvolakortissa näyttää lukevan, että olis kiinni, mutta kyllä lääkäri meinasi myös, että tuntuis olevan yhdelle sormelle auki.

Kyllä ne kovat supistukset ilmeisesti jotakin sai tuola alapäässä aikaan, viimeyönä taas supisti, mutta kesti vain hetkenaikaa.
Nyt pitää tsekkailla tilannetta ja soitella lääkärille tarpeen tullen.

Pysyis nyt vielä ainakin pari viikkoa masussa, että keuhkot ehtii kypsyä kunnolla. Meidän pienoinen on pian tulossa maailmaan! <3




17.6.2011

Oma koti kullan kallis

Oon kauemman aikaa jo luvannut, että teen postauksen meidän kodista.. Tässä se nyt tulee sitten, tälläinen koti meillä on!



Makuuhuone:













Keittiö:






 Matto puuttuu lattiasta, se on kuivumassa..
 Tuosta väliköstä pääsee makuuhuoneeseen.
 Kamera vähän ollut vinossa näköjään.. Lasikaappia en oo siistinyt, hyi mua! :D



Pukuhuonetta/pesuhuonetta:
 

Tästä pääsee wc:hen ja pukkariin.






Olohuone ja eteinen:










Ps: Saa nähdä koska meidän pikkuinen syntyy, kun ollu viimeyöstä sellaisia tuntemuksia, ettei kauaa enää menisi.. Saa nähdä! 

-heiruunen & massuasukki

16.6.2011

Raskausviikko 35+0

Viikko 36



Äidin keho


On hyvä ymmärtää, että synnytys on dynaaminen tapahtuma, jonka kulkua ei voi täysin suunnitella etukäteen. Kivunlievitykseen ja erilaisiin toimenpiteisiin synnytyssalissa vaikuttaa itse synnyttäjän tuntemukset ja sikiön vointi.

Vain yksi kuukausi jäljellä!
Kohtu on luultavasti kylkiluittesi alapuolella.

Suunnilleen 32. - 34. raskausviikolla kätilö tai lääkäri tunnustelee vatsaasi ja tutkii, missä asennossa lapsi on. Asento on saattanut vaihtua monta kertaa raskauden aikana. Yleensä 34. - 36. raskausviikolla lapsi tavallisesti asettuu asentoon ja pysyy siinä.

Oletko huomannut, että vatsasi muhkura on siirtynyt hieman alemmas? Onko laskeutumista tapahtunut? Hengittäminen saattaa olla helpompaa.

Vaikka onkin helpompaa hengittää, masennus ja ärtyneisyys ovat yleisiä tässä vaiheessa. Nukut todennäköisesti vähän, selkääsi särkee, tunnet itsesi isoksi, hengästyt pienenkin ponnistelun jälkeen ja hikoilet tavallista enemmän. Olkoonkin laiha lohtu, mutta kaikki edelliset oireet ovat normaaleja. Jutellaanpa jostain mukavammasta asiasta. Mistä tietää, milloin synnytys on alkanut?

Olet jo voinut tuntea supistuksia, joita kutsutaan Braxton Hicks -supistuksiksi. Oikeat supistukset ovat säännöllisempiä, ja ne voimistuvat yhä enemmän ja ovat kivuliaampia, kun aikaa kuluu. Oikeat supistukset eivät katoa, kun lepäät. Ensimmäinen merkki lähestyvästä synnytyksestä voi olla limatulpan irtoaminen. Se on hyytelömäinen lima, joka on ympäröinyt kohdunkaulaa viimeiset yhdeksän kuukautta. Voi mennä kuitenkin aikaa, ennen kuin synnytys alkaa, mutta limatulpan irtoaminen on silti merkki siitä. 


Lapsi  


Sikiö painaa noin 2850 g. Pituus on noin 46 cm. Laajat raajaliikkeet vähenevät tilanahtauden takia. Kiehnaavat vartaloliikkeet tuntuvat.  
Aivan kuin vastasyntynyt
Tähän viikkoon mennessä lapsi on melkein kokonaan kasvanut ihoonsa kiinni. Iho, joka oli aiemmin ryppyinen, on nyt tasainen ja hieno, koska ihonalainen rasvakerros on nyt täysin kehittynyt. Kasvot ovat hieman pyöreämmät, ja pään halkaisija on 90 mm.

Lapsi saattaa nikotella silloin tällöin, mikä johtuu hengitysharjoituksista, jotka valmistavat lasta elämään kohdun ulkopuolella.


Tässä vaiheessa lapsi osaa tehdä kaikki samat asiat, jotka vastasyntynytkin osaa.


Hän on siirtynyt yhä alemmas lantioon. Useimmat lapset makaavat pää alaspäin, vain muutamilla on takapuoli alaspäin. Jälkimmäisessä tapauksessa on yritettävä kääntää lasta ympäri. 


Tutkimukset


Sikiön perätila: Arvio ulkokäännöksen mahdollisuudesta ja synnytystavasta äitiyspoliklinikalla. Viikoittaiset seurantakäynnit neuvolassa alkavat.



Masukuvaa eri kuvakulmista








Mulle on tullu lisää raskausarpia, ja ku vertailee edellisviikon kuviin, niin ne todellaki on venyny lisää ja tummunu. Fuck! No, ei se mitää. Ukko lupas rakastaa mua silti, vaikka mä vähä venyn. :) Ei tässä nyt ookkaan laskettuunaikaan kun 5 viikkoa, ehdinkö mä kovin paljon siinä ajas enään venyä? :D Viimesillä viikoilla vissiin kasvaa maha (vauva) supervauhtia, että varmasti tulee arpia lisää. Mut ei mulla kyllä kovin paljoa noita arpia oo, ja ne haalenee. :)

Nappaan myöhemmin tänään kuvat kotipostaukseen. Postaus olis kuvia vaille valmis. :) 


Palaillaan. :)

15.6.2011

Äitiysloma & Neuvola

Tänään 15.6 alkoi äitiysloma. Mitähän sitä keksis näin alkaneen mammaloman kunniaksi? :) Nyt mä saan sitten virallisesti laiskotella, eikö vain..? Pian on h-hetki!

On tämä loppuraskaus niiin jännittävää aikaa (ja tietenkin koko raskausaika), jokainen päivä on omalla lailla jännittävää, koskaan ei tiedä koska lähtö tulee. Sitä tässä odotellaan ja kuulostellaan, koska se rakkaus haluaisi syntyä. Vielä on viikkoja jäljellä laskettuunaikaan, mutta kaikkeen pitää varautua!



Neuvolassa olin myöskin tänään (rv: 34+6.)



Painonmuutos/viikko: +525
Turvotus: + -
RR: 100/61
Pissa: puhdas
Hemoglobiini: 123
Sf mitta: ei mitattu
Tarjonta: ei katsottu
Sydämensyke: ei kuunneltu




Ihmettelen miksei sf mittaa, tarjontaa ja sykettä katsottu. Ei kai se tuollaista unohtaisi. No liikkeet tuntuu ja se on pääasia. <3 Ensviikon tiistaina olis lääkärineuvola taas, eiköhän ne siellä katso sitten taas kaikki mahdolliset. :)


Lupailin teille tuossa, että teen sen kotipostauksen tänään. En taida jaksaa enää kirjoittaa siitä tämän päivän puolella, hirveä väsy ja sitten pitäis kuviakin ottaa huushollista. Kirjoitan sen huomenna sitten. Malttakaa! :D

Ei tässä sitten muuta, huomeniin!
-heiruunen & massuasukki

14.6.2011

I love my life!

░▒███████
░██▓▒░░▒▓██
██▓▒░__░▒▓██___██████
██▓▒░____░▓███▓__░▒▓██
██▓▒░___░▓██▓____░▒▓██
_██▓▒░_____________░▒▓██
__██▓▒░____________▒▓██
___██▓▒░_________░▒▓██
____██▓▒░_______░▒▓██
_____██▓▒░_____░▒▓██
______██▓▒░__░▒▓██
_______█▓▒░░▒▓██
________█░▒▓██
_______░▒▓██
_____░▒▓██

Tarviiko sitä tämän enempää sanoa? Rakastan mun elämää! Elämästäni ei mitään puutu. <3


Ps. Huomenna on luvassa postaus meidän kodista!

12.6.2011

Minä ja minun mieheni.

Toive kävi, että tekisin postauksen minusta ja miehestäni joten tässä tulee nyt jotakin. Kysyä saa jos haluaa, kunhan nyt ei ihan henkilökohtaisuuksiin mennä!


Elikkä, olen 19-vuotias nainen ja mieheni on melkein kahdenkuukauden päästä 25-vuotta. Olemme olleet vuodesta 2008 asti yhdessä ja avopuolisoita meistä tuli toisillemme 2009 vuonna. Asuimme jonkun aikaa 35 neliöisessä yksiössä (muutin mieheni asuntoon, jossa asui yksin ensin.) Kaikki tavarathan mulla silti mieheni luona oli, vaikka minulla olikin oma asunto. Tuli vietettyä enemmän öitä mieheni luona.

2010 vuonna muutettiin vähän isompaan asuntoon, siinä oli neliöitä jonkun 45. Se oli mukava pieni kaksio, ja oli vielä omakotitalo. Raskautta alettiin yrittämään 2010 vuonna, lumet oli jo sulanu. 7kk raskautta ehdittiin yrittää, kunnes vihdoin vauva sai alkunsa. <3 Monet testit tehtiin, ja tulos oli negatiivinen. Petyttiin molemmat joka kerta kun testi ei näyttänytkään positiivista. :( Eräänä päivänä tein raskaustestin (ensimmäisenä päivänä, jolloin olisi menkat pitäny alkaa), jätin sen wc:hen ja unohdin lukea kokonaan tuloksen! Illemmalla kun menin pesuhuoneeseen, hoksasin etten oo lukenut testitulosta! Siinä oli toinen viiva haalea, ehdin jo innostua mutta sitten kun menin ukolle sanomaan, MÄ OON RASKAANA, VIHDOINKIN! Hän sanoi ettei vielä iloita, tämä voi olla väärä tulos kun kauan ollu wc:ssä.
Seuraavana päivänä tein muistaakseni uuden testin ja viimeisen, hypittiin vihdoin onnesta! Mä en uskaltanut aluksi katsoa testiä, kun en halunnut pettyä jälleen, koska aina testi oli negatiivinen.. :/ Mies kävi sen sitten katsomassa ja se tuli hymy korvis sanomaan mulle, että meille tulee vauva. <3

2010 loppuvuotena katseltiin kolmatta asuntoa, johon muutettaisiin jälleen yhdessä ja siihen kotiin vauvakin syntyisi. Meillä oli kaksi syytä muuttaa pois siitä omakotitalosta, ensinnäkin: 1. Siellä oli hometta, mä en tervettä päivää nähnyt kun olin kokoajan kipeä. Home ei tee hyvää minulle, miehelleni eikä vauvalle. (Oon miettinyt, että johtuikohan homeesta se että kesti tulla raskaaksi?) 2. Se oli liika pieni ja tilaa tarvittiin vauvalle.
No, marraskuun viimesinä päivinä saatiin avaimet uuteen asuntoon ja täällä me tänäpäivänäkin asutaan. :) Tilaa on ja neliöitä yli 70. Vauvan on mahtava täällä temmeltää, kun kasvaa. -Ja täällä ei oo hometta!!- Mä en oo ollu kipeänä sen jälkeen kun muutettiin pois siitä hometalosta!

Nopeasti on mennyt raskausaikakin, ja enskuussa pitäisi pikkuisen sitten syntyä. Ihanaa! <3 Vihdoin äitin ja isin kultamussukka tulee maailmaan, ja näemme hänet ja saamme syliimme ensimmäistä kertaa! Me odotetaan mieheni kanssa jo lujaa, että päästäis synnyttämään tämä lapsi maailmaan. <3

Kihlat ja avioliitto on tälle neidille luvattu. Mitä voisi enään elämältä toivoa? Sana -perhe- kuulostaakin niin mahtavalta, me ollaan pian perhe! <3 Tai ollaanhan me oltu perhe pian 9kk, kun vauva asustaa masussa, mutta nyt pian se syntyy! Mä oon niin onnellinen ja rakastan miestäni ja lastamme koko sydämestäni. Me katsotaan yhdessä käsikädessä samaan suuntaan ja kuljetaan samaa polkua, ikuisesti. <3
Oon niin kiitollinen, että oon löytänyt mieheni rinnalleni -tai siis, me löydettiin toisemme.- :) <3
Kaiken tämän mä oon halunnutkin mieheni kanssa kokea, rakastamme toisiamme. <3


Tälläistä meillä. :)

Meidän kodista laitan kuvia ja kirjoitusta varmaan huomenna jos muistan, pitää laittaa se sairaalakassi postauskin tänne. Jos mä nyt huomenna sitten.. :)

Nyt minä ja rakas pirpana mennään rakkaan isännän viereen nukkumaan. <3
See you!

11.6.2011

Piknikillä

Mä en saanut tänään aikaseksi täyttää sairaalakassia kokonaan, mä teen sen joku toinen päivä.

Tänään aamulla vein mieheni abcille, sieltä lähtivät poikaporukan kans viettämään kaverinsa polttareita. Mä menin sit takas nukkumaan, ku oli hirveä väsy ja eihän sitä 7 aikaan aamulla ollu mitään tekemistä.. Heräsin joskus 12 aikaan tai sen jälkeen, puol kolmen aikaan menin takas nukkumaan ku oli tylsää ja väsytti.. Heräsin siinä sitte neljän aikaan ja millää en olisi jaksanu nousta sängystä.. Kai tämä raskaus pistää väsyttämään ku hirvee väsymys kokoajan on, vaikka kuinka nukkuis!
Kulta halus polttari reissulta kotiin jo 11-12 maissa, kävin sen hakemassa ja nyt tuola se nukkuu väsymystänsä pois. :) Tuo taitaakin olla viimesin "ryyppy" reissu, kun nyt ei sit piiiiitkäään aikaan pääse viihteelle, enskuus on vauva maailmas ja ukko sanoi että kun kuukausi on laskettuunaikaan, ei enää mene ku eihän sitä tiä koska lähtö tulee.. :)

Olin tänään tädin kanssa nummijärvellä "piknikillä." Oli aivan mukava reissu, mukaan otettiin hedelmiä ja mansikoita, karkkia + tietysti juomista, bonaquan villivadelma kivennäisvesi on ylihyvää!
Mä en tohtinut uimaan asti, kun oli mun mielestä kylmää vettä. Bikinit laitoin kyllä päälle ja vähän varpaita kastelin ja sitte mä vaan makasinki auringos. Oli ihanan lämmin, mut ei onneksi ollu sellanen paahtava lämpö, vaikka kuuma mulla oliki. Polttariporukkakin oli nummijärvellä saunomas, joten näin mun murunki siä. <3

Kaupasta tarttui tänään hedelmien lisäksi mukaan myös vauvalle pikkuniistäjä, ja sellanen vauvan verkko "teltta." Se on varmaan kätsä ku nuita hyttysiä ja kaikenmoisia ötököitäkin on! Oli ihan pakko ostaa ku se oli tarjoukses. :) Sitte ostin myös liivinsuojia..

Mutta tosiaan, tässä kuvia vielä tädin ja mun "piknik" reissusta:





10.6.2011

Kuuma päivä!

Tänään oli taas YLI kuuma päivä, ei saanu tehtyä mitää! On niin pirun lämmin, että hiki virtaa ja tämän mahan kans on kahta kauhiampi hiki! :/ Vauvallaki varmasti lämpöönen olo vattas, ku aurinko porottaa täysiä ja on ihan sika lämmin.. Toki se on siä tottunu olla vattas lämpööses, mut välillä tuntuu että pikkuistakin ärsyttää kuumuus, ku kauhia mylläys on masussa kokoajan.




Käytiin ostamassa vauvalle tänään punkka ukon kans, semmoinen ihanan vaalianpunanen. :) Oli tarkoitus käydä ostamas pinnasänkyyn patjakin, mutta kauppa oli ehtinyt kii. :( Noh, huomenna taikka maanantaina sitten uusinta yritys. :)

Kävin iltasella äitini luona ja tämän päivän kruunasikin se, kun mun rakas äiti teki mulle jalkakylvyn, raspas mun jalkoja ja lakkas varpaitten sekä sormien kynnet ihanan kesäiseksi. :)



TADAA! :D



Kyllä näillä varpailla ja sormilla kelpaa vaikka lähtiä synnyttämään, jos vaikka lähtö tulis pian! ;) Toivottavasti kumminkin pysyisi masussa vielä viitisen viikkoa. <3


Huomenna teen postauksen siitä sairaalakassista, jos saisin sen täytettyä nyt ihan valmiuskuntoon!

See you!

9.6.2011

Viikko taas lisää!

En oo näköjään viikkoon kirjotellu mitään..

Tänään alkoi siis uusi raskausviikko.. Raskausviikko 35!! Vähän menee nopsaa tämä aika. <3



Vauvamme painaa noin 2700 g. Pituus on noin 45 cm.
  
Hänen sydän lyö noin 120 - 160 kertaa minuutissa.

Alkaa myös olla hieman ahdasta. Siksi lapsi ei liiku samalla tavoin kuin aikaisemmin. Liikkeet ovat erilaisia myös siksi, että vauva on saattanut kääntyä asentoon -pää alaspäin- ja on valmis syntymään. Lisäksi vauvan paino nousee 25 - 30 grammaa päivässä. Hänellä ei ole enää tilaa.

Reisiluun pituus on noin 60 millimetriä.

Maha näyttää pieneltä?



Eilen oli ihanan lämmin, ehkä jopa liika lämmin. Ainaki tämän mahan kanssa! Käytiin murun ja siskon lapsen kans jätskillä. :) Tänään on taas ihanan lämmin, nyt siä tuulee pikkusen, mutta se on vaan hyvä ettei oo niin ihan kauhian lämmin! Tänään vois pestä vaikka ikkunat sen kunniaksi! :D


Istuin kahdentoista jälkeen illalla konella ja tein valokuvakirjaa netissä, se olikin sitten valmis kello 4 yöllä. Kyllä näköjään siinäki aikaa meni ku tarpeeksi tarkasti teki! :D Tein valokuvakirjan raskausajasta, siä on mahakuvia, ultrakuvia, kirjotuksia yms.. Siitä tuli kiva! :) Mulla oli lahjakortti tehdä semmonen, tuli vauvalehden tilauksen yhteydes..

Teen myöhemmin tänään postauksen, jossa laitan kuvina sairaalakassin sisällön, että mitä mä ny otan mukaan. Ja postauksen teen VAIN jos rakas ukkoni päästää mua koneelle ennen yötä! :)
Nyt taas keittiöön hääräämään, ruokana on makaronilaatikkoa, ukon lemppariruoka. :)

Palaillaan.

2.6.2011

Viikkoja lisää!

Eilisen puolella alkoi 34 raskausviikko etenemään.

 

 

Laskettu aika: 21.7.2011

Lapsi hedelmöitettiin: 28.10.2010
Olen viikolla: 34
Olen kuukaudella: 8
Raskausviikkojen ja –päivien määrä: 33 viikkoa ja 1 päivä
Näin monta päivää synnytykseen: 48

Pienoinen tulee näillä viikoilla olemaan:

 

  • Vauvamme painaa noin 2450 g.
  • Pituus on noin 44 cm.
  • Jalkaterät ovat noin 7 cm pitkät.

 

Mittasuhteet ovat lapsella kuin täysiaikaisella. Lapsi on nyt täysin kehittynyt, ja hänen kehonsa mittasuhteet ovat oikeat. 

Lapsi on vahvistunut, voit tuntea liikkeitä entistä enemmän. 

Iholla on hieman pigmenttiä ja pupillit ovat nyt hyvin kehittyneet. Ne voivat laajentua ja havaita valoa, joten lapsi tietää yön ja päivän välisen eron. Joidenkin mielestä lapsen silmät pystyvät jopa kohdistumaan. 

Lapsi pystyy tunnistamaan minun ja puolisoni äänet.

 

 

 Jotenkin tämä meidän uus tietokone vääristää mun mahan koon? Näyttää niin pieneltä, vaikka onkin jo yli-iso! Noh, laitetaan nyt kumminkin kuva.



Tänään oli ihan hieno ilma (siis eilen), kultsi teki mulle aamupalankin aamulla valmiiksi. <3 Kävin sitten lenkilläkin pitkästä aikaa, nämä viimeset viikot aion käydä joka päivä lenkillä. On sitte mukavan vetriänä kun h-hetki koittaa.. 

 

Joka tapaukses, lenkillä mua alkoi supistaa ihan hemmetisti! Mä kävelin sitten loppumatkan sellaista etanavauhtia, jalat A asennossa ja mahakin oli ihan kivikova. Tais ohikulkijat ihmetellä, että mikä mua vaivas ku kävelin ihan hassusti! :D Tätikin jaksoi mua silti naurattaa, mutta se nauraminenki tuli kipiää..! Puolentunnin lenkki tuli silti tehtyä ja fiilis oli kiva! Huomenna olis taas tarkoitus mennä, toivottavasti ei tuu samanlaista kohtausta kun tänään.

 

Rentouduin lenkin jälkeen ja menin saunaan, söin palan kuningatar jätskiä.. -NAM!-

 

Kattelin ikkunasta maisemia tuossa iltasella ja voi miten kaunis ilma siellä oli, aurinko oli laskemassa ja itte sää pisti hyvän mielen! Oli pakko ottaa kuva, mä niin tykkään valokuvata.. :)



Nyt mä kyllä aion mennä nukkumaan, selkäsärky on kova ja massuakin pikkasen särkee. Hyvää yötä!


-heiruunen & masuasukki

1.6.2011

Kengät!

Tässä on mun uudet popot, minun rakas äitini halusi ostaa mulle kengät. <3



Näillä kelpaa täpsytellä kesähelteillä, eikä varmasti väsy jalatkaan koska korkoa ei oo liikaa. Noi kenkien kivi koristukset on ihanat, tulee ihan mieleen joku Kreikka yms.. x)

Ikinä mä en ehdi kirjoittaa pitempää kirjoitusta, koska aina havahdun että kello on jo NOIN paljon.. Pitääpä tästä mennä keittämään ruokaa. Ruokana olis muusia, jauhelihakastike, uunimakkarat + eiliset grillatut maissit! Näillä mennään, mä lupaan että tällä viikolla kirjoitan meidän kodista ja laitan kuvaa.. Jos jotakin edes kiinnostaa.. :D Jos ei, niin laitan omaksi ilokseni. ;)

See you!